Jari Pälvi on irtisanoutunut Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä siirtyäkseen uusiin haasteisiin kotiseudulleen Kainuuseen. Toimitusjohtaja Pälvellä on kuukauden irtisanoutumisaika. Uuden toimitusjohtajan haku on jo käynnistetty.

− Katson, että olemme saaneet hyvälle alulle sen ison muutoksen, jota tulin tekemään vuosi sitten. Yhtiö on nyt vahvempi ja kilpailukykyisempi. Muutos on ollut henkilöstölle varmasti mielenkiintoinen ja haastavakin. Haluan kiittää koko henkilöstöä ja yhteistyökumppaneita siitä, että yhdessä olemme toteuttaneet mittavia uudistuksia, Jari Pälvi toteaa.

Jari Pälvi aloitti yhtiön toimitusjohtajana vuonna 2019.

− Tänä aikana yhtiö on käynyt läpi merkittävän muutoksen asiakaslähtöiseksi, kannattavaksi ja kehittyväksi kiinteistöalan toimijaksi. Yhtiö on sekä tehostanut toimintaansa että samaan aikaan aloittanut mittavia kehityshankkeita, sanoo Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Harri Syrjäläinen.

− Yhtiö jatkaa menossa olevia kehityshankkeitaan. Näkymät tälle vuodelle ovat lupaavia, vaikka korona on aiheuttanut myös haasteita liiketoiminnan kasvulle, toteaa Harri Syrjäläinen.

Yhtiön toimitusjohtajan sijaisena siirtymäkauden ajan toimii Kari Hokkanen.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Harri Syrjäläinen, 040 832 0502
toimitusjohtajan sijainen Kari Hokkanen, 03 357 5295

Hallitus
Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy
Kangasalan Kiinteistöpalvelu